Jack Honest Saturday Post

The Russian actor and director Constantin Stanislavski (Константин Сергеевич Станиславский) as William Shakespeare’s Othello (1896)

 Persujen pj Timo Soini joutui yllättäen ja vastoin aiempia sanomisiaan EU-vaaliehdokkaaksi: “Soini sanoi, että päätös otti lujille. Hän uskoo, että päätös lisää kiinnostusta vaaleihin.” Täyskäännöksen syynä on tietysti rotutohtori Jussi Halla-aho:

Odotimme, että Jussi Halla-aho olisi julkisesti irtisanoutunut tästä hommasta.

Mestari Halla-aho oli hybriksessään asettanut persut seinää vasten. Hän kiristi puoluehallitukselta EU-ehdokkuutta hommanpoikineen. Sitten tulivat syytteet uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Nähtäväksi jää suostuuko Halla-aho Homman ehdokkaaksi.

Professori Mikko Lehtonen käsitteli Halla-ahon rasismia eilisessä (27.3.2009) kolumnissaan Opettaja-lehdessä: “Oman tekstinsä valossa Halla-aho on yksiselitteisesti ulkomaalaisvastainen ja rasistinen. Halla-ahon rasismi toimii siten, että hän luokittelee ihmiset kahteen ryhmään, meihin ja muihin. ”Me” on hänelle vertailun lähtökohta, annettu normi. Se tarjoaa ne perusteet, joiden avulla maailma asetetaan järjestykseen ja joiden vaiheille kasautuu voimakkaita myönteisiä ja kielteisiä tunteita.” Lehtonen ei pidä Halla-ahoa kovinkaan merkittävänä ilmiönä:

Tohtori Halla-aho ei olekaan kiinnostava itsessään. Hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi kuultu rasististen ja ulkomaalaisvastaisten ihmisten suusta tuhansia ja taas tuhansia kertoja.

Huolestuttavaa on, että ”on hyviä perusteita ounastella, että koko yhteiskunta välttelee tilintekoa rasismin kanssa. Rasisteina tavataan pitää joitakuita toisia – ei meitä. Halla-ahon kaltaiset ”ajattelijat” sikiävät juuri tässä maaperässä, jossa liian usein suljemme silmämme institutionaaliselta tai muulta järjestelmälliseltä arjen rasismilta.” Lopuksi Lehtonen toteaa:

Rasismilta ei saa kuitenkaan kääntää jatkossakaan päätään. Siinä on kasvattajien vastuu. Ja tässäkin vastuuseen sisältyy myös haaste oman itsemme historiallisuuden näkemisestä – sen kysymisestä, mitä ovat ne ”meidän” luokittelujärjestelmämme, joiden nojalla ”muut” näyttävät olevan ikään kuin ”väärässä paikassa”.

Olen samaa mieltä. Muuten, vielä ehditte katsoa Kansallisen Othelloa! Ja kyllä, Iago muistuttaa minusta Jussia. “Othellon teemat ovat ikuisia. Sen ihmiset ovat tunnistettavia, siksi niin koskettavia. Heitä ajavat suuret tunteet. Järki ei heitä pidättele. Mahdollisuuksia heillä on. Kunpa he vain ymmärtäisivät, osaisivat ja uskaltaisivat rakastaa.”

Jean-Léon Gérôme: Un Combat de Coqs

Tohtori Halla-aho kirjoittaa dosentti Bäckmanin blogin kommenteissa (#40):

Itse en kyllä ymmärrä, miksi valheiden levittämisen pitäisi olla kiellettyä.

Tohtorit kohtaavat huomenna Nashi-nuorten lehdistötilaisuudessa Helsingissä klo 12. Kumpikin herroista on kovasti lähdössä europarlamenttiin Suomen kansaa edustamaan, vaikka kummankaan ehdokkuus ei ole edes selvillä vielä. Tohtori Bäckman ilmoittaa puolueensa ja siis ehdollepanijansa vapunaattona kuluvaa vuotta. Tohtori Halla-aho odottaa persujen puoluehallituksen siunausta ehdokkuudelleen mutta varmuuden vuoksi mestarin opetuslapset keräävät nimiä valitsijayhdistykselle.

Ei tämä show kuulkaa voi enempää kotimaamyönteiseksi mennä!

Bouguereau - Charity 1878

Ihan ensiksi pyydän anteeksi lukijaltani, että tämä artikkeli on viikon myöhässä. Syynä on Katja Yesilovan väitös Ydinperheen politiikka, joka hyväksyttiin 6.3.2009 Helsingin yliopistossa ja se pakotti minut lisäämään käsitteen ‘perhekasvatus’ tähän artikkeliin. Perhekasvatuksella tarkoitetaan kasvatusta, joka valmentaa nuoria perhe-elämään ja ihmissuhteisiin. Suomalaisella hyvinvointivaltiolla on näkemys perheestä, jota se kasvattaa kansalaisissaan. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteitten (2004) mukaan se on sisällytetty perusopetuksen arvopohjaan: “Perusopetuksen avulla lisätään alueellista ja yksilöiden välistä tasa-arvoa. Opetuksessa otetaan huomioon erilaiset oppijat ja edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa antamalla tytöille ja pojille valmiudet toimia yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin yhteiskunnassa sekä työ- ja perhe-elämässä.” Kysymys ei tietenkään ole vain perusopetuksesta vaan siitä, miten suomalainen hyvinvointivaltio näkee hyvinvoinnin, josta tässä asiassa perustuslakimme (19§) sanoo: “Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”

Katja Yesilova väittää, että meillä täällä Suomessa perhe psykologisoitiin 1950-luvulla. Viralliseksi teoriaksi valikoitui ns. kiintymyssuhdeteoria. Katja toteaa, että samaan aikaan kun avioliiton merkitys perheen perustana on murtunut, on ydinperhettä vasta alettu pitää lapsen kehityksen kannalta olennaisena. On irvokasta, että ydinperheen ihanne edelleen ohjaa perhepolitiikkaamme. Lapsen todellinen etu kätketään ja unohdetaan kuvitteellisen ‘ydinperheen’ sisään. Itse ydinperheen käsite alkoi muovautua 1800-luvun lopulla ja pikkuhiljaa perheyhteisöstä ulossuljettiin isovanhemmat, sedät, tädit ja muut sukulaiset että perheen talouteen (porvarisperheissä) sidoksissa olleet muut henkilöt kuten imettäjät jne. 1950-luvulta asti ydinperhettä on puolustettu lapsen ainoana oikeana ja terveenä kasvu- ja kehitysalustana. Ongelmamme on nyt siinä, että ydinperhe tuskin koskaan on ollut vallitseva perhemuoto ja nykyisin ei ainakaan. Perheet ovat monimuotoisempia:

Erityisen voimansa ydinperhe saa siitä, että se historiallisesti ontologisoi ydinperhesuhteet. Nimenomaan ydinperhettä ontologisoiva ymmärrys patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet, siis sateenkaariperheet, eroperheet, yksinhuoltajaperheet, lapsettomat perheet, uusperheet ja adoptioperheet poikkeuksiksi. Se saa ne näyttämään äärimmäisiltä, kummallisilta, puutteellisilta, vajailta, väärin muodostuneilta, tai jopa naurettavilta. Ydinperheontologiaa vasten ne näyttäytyvät riittämättöminä ja pulmallisina, ikään kuin ne kaipaisivat selityksiä. (Katja Yesilova: Ydinperheen politiikka.)

John Bowlby oli englantilainen psykoanalyytikko, joka tutki 44:ä varastelevaa lasta ja löysi selitykseksi maternaalisen deprivaation. Myöhemmin, nojautuen Harlowin apinoihin ja Lorentzin ankanpoikiin, hän loi kiintymyssuhdeteoriansa, jonka mukaan lapsella on synnyinäinen tarve kiintyä yhteen häntä ensin hoivaavaan aikuiseen, äitiin, ja lapsen on saatava jatkuvaa huolenpitoa tältä henkilöltä kaksivuotiaaksi asti. Jos tämä ensisijainen ja ainutlaatuinen kiintymyssuhde häiriintyy, niin seurauksena on rikollisuutta, vähä-älyisyyttä, väkivaltaisuutta, masennusta ja tunteetonta psykopatiaa. Kaiken maailman niinamikkoset allekirjoittavat tämän kiljuen.

Bowlbya on arvosteltu asiallisesti: Schaffer & Emerson (1964) huomauttavat, että lapsi kiintyy jo kahdeksankuisena muihin ihmisiin ja puolitoista vuotta vanhoina vain harvalla (13%) oli enää yksi kiintymyssuhde, joillakin oli viisi tai useampikin. Rutter (1981) myös osoittaa, että lapsi kiintyy myös muihin kuin äitiin; isään, sisaruksiin, ikätovereihin ja jopa esineisiin. Weisner & Gallimore (1977) osoittavat, että hyvin harvoissa yhteiskunnissa äiti on ainoa lapsesta huoltapitävä aikuinen. Ijzendoorn & Tavecchio (1987) väittävät, että vakiintunut aikuisten verkosto tarjoaa lapselle paremman hoidon kuin äiti yksinään. Schaffer (1990) on osoittanut, että tyytyväisen työssäkäyvän äidin lapsi voi paremmin kuin turhautuneen kotiäidin.

Kaiken kaikkiaan on jakomielistä, että ihanteemme ydinperheestä, jossa isä hankkii toimeentulon ja äiti lapsineen on kotona, määrittää perhepolitiikkaamme. “On myös kiinnostavaa, että perheen hätätilaa selitetään epäsuorasti naisen aseman muutoksella: kun nainen jättää lapsensa toisten hoitoon ja lähtee kodin rajojen ulkopuolelle, perhe ajautuu kriisiin.” (Katja Yesilova: Ydinperheen politiikka.)

Suomen opettajakunnan mukaan perhe ja kotikasvatus ovatkin kriisissä. Koulutyö on vaikeutunut kurittomien koululaisten vuoksi. Opettajat katsovat, että he eivät ole kasvattajia vaan nimenomaan opettajia ja siksi vanhempien vastuulla olevaa kotikasvatusta tulisi jollain keinolla kehittää. Mitään keinoa opettajat eivät ole kehdanneet esittää, semminkin kun fyysinen kuritus on jo 25 vuotta sitten kielletty. Epäilen, että he helposti hyväksyisivät sellaisen ajatuksen, että koululaisten myöhästelystä, laiskuudesta, kotitehtävien laiminlyönneistä, kurittomuudesta, häiriköinnistä jne. rankaistaisiin huoltajia rahasakoin. Hyvinvointiyhteiskunnalle kun näyttää nykyään olevan ominaista välttää julkista vastuutaan käymällä kansalaisten kukkarolla jättäen sinne joskus lantin tai ottamalla setelin.

Hyvinvoinnin nimissä yhteiskunnalliseen varhaiskasvatukseen on panostettava enemmän vähentämättä kuitenkaan perheiden valinnan mahdollisuuksia, mutta lisäten julkista kasvatusvastuuta: Luopumatta pienten lasten kotihoidontuesta voimme tehdä laadukkaasta monimuotoisesta päivähoidosta täysin ilmaisen perhepalvelun ja kehittää varhaiskasvatusta ja perusopetusta aiemmin esittämääni suuntaan. Jääköön siten perheille oikeus valinnoillaan äänestää kiintymyssuhdeteorian ja ydinperheen ihanteen puolesta tai sitten niitä vastaan.